Armiala

”Minusta tuli taiteilija kohtalon johdatuksesta.


En ollut ajatellut taiteilijan ammattia koskaan, vaikka olin ikäni piirtänyt. Se ei ollut tuntunut oikealta työltä, piirtäminen siis.


Joku sanoisi, että minusta tuli taiteilija sattumalta, mutta se ei ole niin, vaan karmallista johdatusta. Joskus 1970-luvulla olin katsomassa Walter Runebergin museossa erästä näyttelyä, kun minusta rupesi tuntumaan – ihan yllättäen – että kyllä minäkin osaisin maalata. Se tuntui tutulta. Jokin liikahti sisimmässäni. Se oli alku.


Eräs nainen – myöhemmin osoittautui, että hän oli museon johtaja – tuli katsomaan samaa taulua, ja aloimme jutella. Hän kysyi, mitä pidin taulusta, ja se mitä kerroin, kiinnosti häntä. Kerroin mitä näin ja mitä mieltä olin. Se oli erilaista kuin mitä ihmiset tavallisesti puhuivat tauluista.


Keskustelumme johti siihen, että hän järjesti minulle tapaamisen erään taiteilijan – taiteilijaprofessori Åke Hellmanin – luo hänen ateljeehensa. Olin siellä aamupäivän, 2–3 tuntia seuraamassa hänen työskentelyään.


Hän maalasi tytön muotokuvaa, ja selosti mitä teki, ja minussa heräsi muisto: juuri noin, muistan nyt, olen tehnyt tuota joskus, jossain! Vähitellen mieleeni palautui yhä enemmän. Tiesin maalanneeni itsekin. Muistin.


Tapaamani museonjohtaja järjesti minulle tilaustyön. En tiedä miten hän saattoi luottaa kykyyni, mutta kun olin maalannut kokeeksi yhden työn ja kävin näyttämässä sitä hänelle, hän kysyi, maalaisinko merimaiseman eräälle hänen tuttavalleen, ruotsalaiselle professorille. Se oli helppo työ, ja nautin sen maalaamisesta.” Rainer Armiala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *